olisiko innostunut vai mitä? Kirjoittaminen on mulle tosi tärkeää ja siksi blogejakin jo muutama. Mutta vanhanaikaisena; kynä ja paperi on nopeasti esille otettavissa... Kuitenkin harmittaa ku kaikki ajatukset ja VUODATUKSET ja PURKAUKSET levällään. Joskus se pelkkä vanhojen lukeminen riittää.

Elämä on vallan kuperkeikkaa heittäny muutamassa vuodessa! Miettimistä riittää,mutta mitään valmista en aikaiseksi saa. Luonne kun on se täydellisyyteen pyrkivä, ja periksi en anna pirullakaan.

30 vuotta kestänyt parisuhde nitisee, lapset aikuistuu, työelämä taakse jäänyt, työkyvyttömyyseläke viskoo senttejään. Oma paikka hukassa, 20-kymppisen varmuus lapsella(en kadehdi, mutta voi kun pystyisin neuvomaan/auttamaan/tukemaan ja harmittaa ku en jaksa/osaa/kykene).

Sääliä en kaipaa varsinkaan tietämättömiltä ihmisiltä. Siippa esiintyy ja hakee huomionsa  sillä tavalla muualta. Opettanut olen pikkupoikaa 16-vuotiaasta alkaen ja nyt kuuntelen tämän jorinoita ja omaa "fiksuutta". Minä en sitä huomiota ja kehua osaa ja halua antaa kuin kolmelle omalle lapselleni.  Miten monin erin tavoin onkaan onnistunut minut ja lapset pettämään. Uppouduin työhöni ja unohdin jatkuvan vahtimisen, ja tulos sitten surkea. Fiksu anoppi joutuu valitettavasti huolehtimaan edelleen keskiikäisestä pojastaan monin eri tavoin. Me tullaan kyllä hyvin toimeen.

Onko se kuitenkaan oikein, sitähän aina tulee mietittyä, varsinkin kun ei jaksa itselleen järjestää mukavaa tekemistä kuukauteen. Onneksi on hyviä ystäviä...